Pelastetaan Hämeenlinnan vetovoimatekijät, lähikoulut ja -päiväkodit

Kaupungin nykyinen poliittinen enemmistö peräänkuuluttaa Kokoomuksen ja SDP:n johdolla sitä, kuinka luottamushenkilöiden tulee luottaa päätösten valmisteluun, perusteluihin ja esittelyyn. On luotettava siihen, että viranhaltijoiden esitykset perustuvat todennettaviin faktoihin ja ovat asukkaiden edun mukaisia.

 

Valmistelu ja esitykset ovatkin suurelta osin asianmukaisia. Tuhoa on kutenkin saatu aikaiseksi erityisesti rakentamisen toimialalla. Virheitä ja vastuuttomia päätöksiä on tehty uudis- ja korjausrakentamisessa, ”elinvoimahankkeissa”, maankäytössä, yhtiöissä ja sopimuksissa. Epäonnistumisia on lukuisia. On rakennettu kalliita, avoimia ja levottomia oppimisympäristöjä, joiden aiheuttamia ongelmia jo korjaillaan. Järjetön jättilukiopäätös ajettiin läpi Kok-SDP-enemmistön voimin, mutta päätös jouduttiin myöhemmin purkamaan. Se kun perustui miljoonien eurojen laskuvirheeseen eli väärään tietoon. Lukiosotku tuli oppilaille, henkilökunnalle ja veronmaksajille erittäin kalliiksi.

 

Ajankohtainen esimerkki asukkaiden edun vastaisesta päätöksenteosta on Seminaarin koulun vuokrasopimus, jonka kaupunki solmi Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa. Sopimus on aivan luokaton ja uhkaa paitsi Myllymäen koulua myös kaupungin taloutta ja järkevää palveluverkon kehittämistä. Sopimuksen purkaminen ennen vuotta 2032 on mahdotonta ja sen muuttaminenkin kesken sopimuskauden erittäin vaikeaa. Kaupunki on tässä tapauksessa osoittanut, ettei siltä löydy riittävää sopimus- ja neuvotteluosaamista, jolla varmistettaisiin asukkaiden etu. Kaupungin tulisikin ajaa sopimuksen muuttamista alaan erikoistuneiden lakimiesten avulla ja sopimusneuvotteluihin olisi lähetettävä eri viranhaltijat kuin aikaisemmin. Sopimusta tulisi vaatia muutettavaksi vähintäänkin niin, että SYK:n tiloja saisi käyttää joustavasti muuhunkin kuin opetukseen.

 

Veronmaksajat ovat oikeutetusti vihaisia ja pettyneitä kaupungin taloudenpitoon. He joutuvat jatkuvasti pelkäämään lähikoulun, päiväkodin tai terveyspalvelujen katoamista. He ovat vihaisia siitä, että he joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Pelkäämään, että Toriparkki, Areena tai joku muu riskihanke, joka ei kuulu kunnan lakisääteiseen toimialaan vie verorahat, lähi- ja peruspalvelut.

 

Meidän luottamushenkilöiden velvollisuus on toimia niin, että kaupunkilaiset voivat luottaa meihin. Perehtyä asioihin, puuttua epäkohtiin ja toimia avoimesti. Puolustaa asukkaita ja arkea. Ratkaista kaupungin ongelmia niin, että asukkaat voivat keskittyä rauhassa omaan elämäänsä. Perussuomalaiset haluavat tehdä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa asukkaiden etu edellä, oikeudenmukaisesti ja faktapohjaisesti. Kaupungin talous on nyt romahduspisteessä eikä se kestä enää yhtään riski-investointia, virhelaskelmaa tai kallista sopimusta. Veronmaksajien rahoilla ei tule pelata uhkapelejä. Niillä tulee sen sijaan turvata Myllymäen koulun kaltaiset toimivat, terveelliset ja turvalliset vetovoimatekijät.

 

 

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa